Lentävä Lari

Olipa kerran tosi ruma mies nimeltä Lari. Hän oli niin ruma, ettei edes hänen yksinäinen mummonsa halunnut nähdä häntä. Sen lisäksi Lari oli myös ärsyttävä, omahyväinen ja epähygieeninen. Koska muut eivät tykänneet hänestä, ei hänenkään tarvinnut tykätä muista. Lari kävi suihkussa korkeintaan kerran kuukaudessa ja pesi silloinkin hiuksensa omalla virtsallaan, sillä hän oli myös todella tyhmä. Hänellä oli vain yhdet, mustavalkoiset spermasta ja muista eritteistä jähmeät verkkarit.

Lari ei ollut koskaan suudellut naista, vaikka olikin jo 32-vuotias. Edes hänen äitinsä ei ollut antanut hänelle koskaan pusua. Lari kuitenkin harjoitteli kovasti ranskalaisia kielisuudelmia tyynyllään, johon hän upotti kielensä. Hän kuvitteli tyynyn tilalle sen mukavan tytön kaupan kassalta, joka kerran hymyili hänelle, Jos hän kassaneiti hymyili hänelle, niin tarkoittiko se sitä, että hän piti Larista? Lari jatkoi tyynynsä suutelemista ja tuli pian lakanoilleen. Myös siinä mielessä hän oli erikoinen. Vaikka hän ei edes koskettanut penistään, hän pystyi saamaan siemensyöksyn. Siihen ei tarvittu muuta kuin mielikuva siitä hymystä, jonka hän näki kassaneidin kasvoilla.

Mitä menetettävää minulla on? Lari kysyi itseltään.

Hän katsoi peiliin ja yritti hymyillä. Eihän siitä oikein mitään tullut, varsinkaan kun hänellä ei ollut kuin kolme hammasta. Viimeksi hän hymyili kuullessaan myrskyn repineen kattoja kodittomien ikkunoista, mutta sekin oli sellaista katkeraa hymyilyä, jota ei voi laskea. Ei ainakaan tässä tarinassa.

Lari meni suihkuun ja pesi tällä kertaa itsensä oikealla saippualla virtsan sijaan. Pikkuhiljaa paskakasan alta alkoi paljastua mies. Vaikka se ruma kuin mikä, niin silti se oli vielä mies.

Mitähän sitä kannattaisi ostaa kaupasta, jos haluaa tehdä naiseen vaikutuksen? Lari mietti. Yleensä hän osti lihapiirakoita, kokista, kaljaa, karkkia, nakkeja, lenkkimakkaraa, sipsejä, dippiä, keksejä, pekonia, kebabbia, pakastepitsaa, läppäpitsaa, halpaa makaronia ja tupakkia. Tällä kertaa hän osti kuitenkin kaksi omenaa, kirjolohta, porkkanoita ja tuoremehua. Naiset nimittäin rakastavat tuoremehua.

-Moi! kassatyttö sanoi ja hymyili Larille.
-M-m-moi… Lari sai vastattua ja hymyili, jos sitä nyt voi hymyksi sanoa.
-Sähän teet tänään oikein gourmet-ruokaa!
-Tää nyt on vaan tällasta… Kalaa ja p-po-po-porkkanaa. Lari vastasi ja alkoi pakata ostoksiaan. Hän alkoi tuntea jotain kummallista poskilihaksissaan. Se oli aito hymy. Pian hän tunsi sen myös varpaissaan, kun ne alkoivat kipristellä.
– Moikka! kauppias sanoi.
– Moikka! Lari vastasi ja leijui pois kaupasta.

Jos aikaisemmin kukaan ei ollut huomannut tai ainakaan halunnut huomata Laria niin nyt hänet huomasivat kaikki. Hän oli kohonnut ilmaan kymmenien metrien korkeuteen ja sinne hän jäikin.

Jätä kommentti