Pappi

Pappi katseli avaruushissin ikkunasta loittonevaa Maapalloa ja huokaisi.
”Eikö sen herkkyys olekin hyvä esimerkki Jumalan runollisuudesta?” hän kysyi vierellään makaavalta androidilta.
”Tuleeko sinulla ikävä Maata?” androidi kysyi. Pappi silmäili muita matkustajia – androideja, replikantteja ja duunarirobotteja, jotka olivat kestävyydessään ja älykkyydessään miltei täydellisiä. Hän sen sijaan oli vain ihminen, jonka rajallisuus mahdollisti tälle vain muutamat työtehtävät Maan ulkopuolella. Silti hänelläkin oli paikkansa.
”Olen aina haaveillut siitä, että pääsen näkemään avaruuden siirtokuntia, joten toivottavasti ei ainakaan pian. Entä tuleeko sinulla?” hän kysyi robotilta, joka ei ollut koskaan tuntenut mitään.

Kun hissi saapui perille, matkustajat siirtyivät eri sukkuloihin. Papin ensimmäinen pysäkki oli Strugavskin kaupungissa Kuussa. Sen olivat asuttaneet työrobotit, jotka keskittyivät kokoamaan tekoälyn virtapiirejä syvälle kuunpinnan alle. Strugavskissa asui myös viisi ihmistä. He olivat tutkimuskohteita, sillä ihmisaivoissa nähtiin vieläkin suurta potentiaalia.

Papin saapuessa kuuhun häntä vastassa oli ihmistä muistuttava botti. Oiv ohjasi tätä niin kuin kaikkea muutakin .
”Lämpimästi tervetuloa Strugavskiin! Kuinka matkanne meni?”
”Oikein hyvin. Opastaisitteko minut kohteen luo?”

Kohde oli Sarah Miller. 24-vuotias tanssitaiteen maisteri, joka oli päässyt Strugavskiin tuhansien hakijoiden joukosta. Puolen vuoden aikana hän onnistui rakentamaan pommin, joka räjäytti yli kymmenen kuutiometrin mitalta Oivin virtapiirejä. Pahemmilta korruptioilta kuitenkin vältyttiin ja kaikki oli taas korjattu ennalleen.

”Olenkin jo odotellut sinua”, Sarah sanoi papille. ”Mitä maahan kuuluu?”
”Minusta tuntuu, että asiat ovat menossa parempaan päin. Kotikaupungissani on syksy ja ruska kauneimmillaan.”
”Minä en ole koskaan pitänyt syksystä. Silloin kaikki kuolee.”
”Ei, vaan silloin luonto menee nukkumaan, kunnes se saa taas herätä entistä virkeämpänä.”
”Entä miten minulle käy?” Sarah kysyi.
”Sinä jatkat elämääsi kaikessa, mitä olet koskettanut tai sanonut. Elämäsi jatkuu myös kasveissa, jotka saavat ravinteita ruumiistasi. Ei ihminenkään koskaan oikeasti kuole.”

Kyyneleet valuivat pitkin Sarahin poskea. Pappi suuteli niitä ja silitti Sarahin hiuksia. Sitten hän teki sen, mihin yksikään tekoäly ei vielä kyennyt.

Pappi poistui elottoman Sarahin luota. Hän nautti Kuussa vielä illallisen, paistettuja sirkkoja punaviinikastikkeessa. Sanottiin, ettei missään ollut niin hyviä sirkkoja kuin Kuussa, mikä johtui Kuun painovoimasta.