Nipunen

Nipunen tilasi vettä ja sienipiirakkaa kahvila Kanelissa. Hän odotti seuralaistaan Heli Kokkoa, jota hän oli vihdoin ja viimein uskaltanut pyytää treffeille. Tätä ei kuitenkaan vielä näkynyt, joten Matti näpläsi kännykkäänsä, ettei hän näyttäisi yksinäiseltä psykopaatilta.

Nipunen tunsi, että kerrankin hänen elämässään palaset voisivat loksahtaa paikoilleen. Kahvien jälkeen heidän oli tarkoitus mennä tivoliin. Siell hän ehkä voittaisi nallekarhun, jonka hän antaisi Helille. Maailmanpyörässä he suutelisivat, mikä aloittaisi pitkän ja intohimoisen kauden eikä Nipusen tarvitsisi koskaan käydä edes pornosivuilla.

Valitettavasti Nipunen ei koskaan kuitenkaan päässyt suutelemaan Helin kanssa, sillä hän tukehtui sienipiirakkaan. Hänen sielunsa vaelsi pitkin Kuopiota, kunnes se asettui aloilleen Puijon metsään. Nipunen ei ollut enää Nipunen, sillä hänestä oli tullut kuusen siemen. Kaikki oli nyt ihan erilaista. Ihmisenä ollessaan hän oli ollut osa ihmiskuntaa, mutta hänellä oli ollut sentään identiteetti, Nipunen. Aika kului nyt hitaammin ja aistit olivat toisesta maailmasta.

Siemen muuttui taimeksi. Se kasvoi hitaasti ja tutustui pikkuhiljaa muuhun metsään. Koska eräs iso kuusi tunsi sääliä sitä kohtaan, käänsi se oksaansa niin, että myös taimi sai auringon valoa. ”Otahan oikein kunnolla sitä valoa, niin sinusta kasvaa vielä yhtä iso kuin minusta”, puu-vanhus sanoi.